Powered By Blogger

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Asuntomessut Hyvinkäällä

 
Kesäaika on kiireistä.
Sille vaan ei voi mitään kun veri vetää ulos ja pihapuuhiin.
Silloin kaikki ylimääräinen (lue: bloggaus) jää toiseksi.
 
Asuntomessut ovat sen verran mukava tapahtuma, että niistä on hieman postattava :)
Jo pelkkä messujen ulkoalue on näkemisen arvoinen; mm. vaikuttava kivipuro ja muut kiviaiheet.
Alue oli näyttävä jo kuukausi sitten kun ensi kerran siellä vierailin ja nyt ei malta odottaa pääsyä taloihin!
Ajavaiset siis perjantaina 12.7.
 
-Jolli
 
 

maanantai 13. toukokuuta 2013

Ai mikä blogi?!

Aika.
Rajallinen käsite.
Jos jokin uusi asia alkaa viemään elämästä enemmän aikaa, on se aina pois jostain toisesta asiasta.
Minun syyt (lue:tekosyyt) blogimaailman unohdukseen oli uusi työ ja ihana, ihana kevät.
Mun mielestä ihan hyviä syitä.
Ja vaikka niin suunnattomasti haluaisin niin en aio lukea kaikkia väliin jääneitä huippuhyviä blogeja :)


Tältä näytti meidän rautatieomenapuu maalis-huhtikuun vaihteessa.
Hienot verkot oli tänäkin talvena ja silti ne veitikkaat (saakelin) jänöt olivat käyneet typistämässä oksia...


Kello käy.
Kuvia pitäisi ottaa.
Ulkoa ja sisältä.
Ikkunat pestävä.
Matkavaatetusta miettiä.
Ja kaikkea muuta.
Ehtiihän sitä.
Sitten joku päivä.



Tulikin vallan runomuotoon! Vahinkoja sattuu ;)

-Jolli

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Hiekkaa eteisessä?

Onko teillä ongelmia hiekan suhteen? Kulkeutuuko hiekka eteisestä muualle kotiin?
Ei hätää. Paljastan tässä yhden ratkaisun ongelmaan. ;)


Meidän kodin hiekansyöjämattona on toiminut jo yli kymmenen vuotta kookosmatto.
Matto kirjaimellisesti syö sisäänsä huikean määrän hiekkaa, ja kyllä pudottaa suurimman osan maton alle.
Lumi ja loska eivät mattoa pilaa, sillä kookos kestää kaiken. Meillä onkin käskynä jättää märät kengät maton päälle, jolloin lattialämmitys lämmittää nopeammin maton alta ja kurat jää mattoon. Luonnonvärisessä matossa ei näy mikään, joten siitäkin syystä se on ihanteellinen.


 Kuvissa näkyvä versio on 6-vuotias, mutta edellinenkin on käytössä; välillä takkahuoneessa, toisinaan kodarissa.

Kookosmattoa saa yksi- tai kaksivärisenä, eri kudonnalla. Meidän uudempi matto on luonnonväriä, ripauksella mustaa. Myös tuo kalanruotokudonta löytyy useimmista malleista.
Meidän matot on ostettu aikoinaan Mattotalo Helmasta, lisää infoa täältä.
Kookosmattoa voi tilata haluamallaan koolla sekä kanttauksella ja sen hoito on todella helppoa; pelkkä imurointi harjasuullakkeella.
Imurointiin saattaa mennä tovi, sillä hiekkaa sen sisällä on hurjasti. Joskus nostan maton ulos ja hakkaan enimmät pois. Toisaalta, eivät ne hiekat siellä maton sisällä haittaa :) Matto on kevyt, jolloin maton alta on helppo imuroida hiekkaläjät pois.


Kookosmaton jatkeena eteisaulassa meillä on yhdeksänvuotias sisalmatto, joka sekin on hankittu aikoinaan Mattotalo Helmasta.
Matto hankittiin edellisen kodin eteiseen mittojen mukaan ja nyt se on tilaan hieman pienempi, mutta toimii silti hyvin.
Sisalmatto on myös hyvä keräämään pientä hiekanmurua (monesti itse tullaan kengät jalassa eteisaulaaan asti kauppakassia tms. tuomaan) , mutta hiekkaa löytyy vain eteisen matoilta eikä kulkeudu niistä muualle.


Matosta ne lähtee myös harjasuulakkeella imuroimalla, ja vaikka matto on kantattu paksulla kankaalla niin lumi/loskatahrat eivät kanttauksessa näy (tai sitten matto on kauttaaltaan pinttynyt). Yksi mikä näkyy valoa vasten, ja kuvassa, on tuo pyöreä jälki. Kuusi vuotta sitten kaatui hoitolaukku, jossa oli korkiton maitopullo...
Sisal ja lateksipohja eivät menneet miksikään, mutta tuollainen pyörylä jäi muistoksi. :)

Lisääkin voisi matoista kertoa, mutta eiköhän tämä tällä kertaa riitä.

-Jolli

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Viikonlopun kuvia

 Meillä vähän innostuttiin räpsimään ;)
Saatiin viimein hankittua kiinteä objektiivi ja kuvia on sitten otettu sieltä täältä sekä hämärässä että valoisassa.



 Miehenpuoliskokin on innostunut kuvailemaan meidän kotia Voitte vaan arvailla mitkä kuvat alla olevista ovat hänen ottamia. :)






Eilen, suuressa tylsyydessä, tuli tehtyä mustikkapiirakka. Tätä joutuu tekemään vielä muutaman kerran, jotta saa pakkasen tyhjäksi. Harmi :)

Ei nuo lumihiutaleet mihinkään katoa... Ei sisältä eikä ulkoa...


Lupaan laittaa seuraavaksi kuvia hiekansyöjämatoista! Heh :)
Ihanaa viikkoa!
-Jolli


torstai 7. maaliskuuta 2013

Teeman iso muki

Ja vihdoin kuvia meidän uusimmista mukeista.
Ne ovat niin suositut, että ovat aina tiskikoneessa!

Mukit siis normikauraa eli Iittalan Teema-sarjaa, mutta koko on isompi!
Ainakin puolison mielestä koko on loistava, sillä siihen mahtuu kahvia koko aamun satsi kerralla ja näin ollen ei tarvitse aamupalapöydästä nousta kahvia kaatamaan lisää.
Omaa kuppiani en täyteen ahda, sillä luulen sen jäähtyvän. Ja eikös teekin hyvää välillä nousta jaloittelemaan ;)



Teema-sarjan uusi väri on nimeltään Celadonin vihreä ja omasta mielestä se on todella herkullinen.
Ylläolevasta kuvasta huomaa etteivät isot mukit sovi yhteen kakkulautasten kanssa. Eikä tuo hempeä vihreä tuon kirkkaan vihreän Kastehelmen kanssa. Kuvat otin lautasten kanssa vain siksi, jotta erottuisi tuo koko.


Alla meidän jokapäiväisessä käytössä olevien kahvimukien värit. Vasemmanpuoleinen on tumma liila (en muista mikä oikea väri nimeltään ja erottuukin huonosti tuosta), joita löytyy 4 kpl kuten myös valkoisia. Vihreitä tuli ostettua vain kaksi, joten ovat meillä arjen luksusmukeja :)




Parempia kuvia sekä tietoa Teeman uudesta väristä löytyy täältä


Toki meillä muitakin mukeja on, mutta niistä lisää myöhemmin.

Mitä mieltä olette uudesta väristä?

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Unikuvia ja risuja

Otoksia makkarista; zetaa ja risuja :)

Z-kirjaimet tarttuivat joulun aikaan mukaan Ideaparkista; pahvinen iso kirjain askartelukaupasta (oisko ollu Sinelli?) ja pienet puiset ihanasta sisustusliikkeestä (ja senkään nimeä en muista...). Tuo pahvinen oli tarkoitus päällystää jollain (ehkä sanomalehdellä), mutta on saanut pitää nykyisen kuosinsa.




 Tässä yksi ilta lenkiltä tarttui mukaan tuulen pudottamia oksia. Yhden laitoin "koristamaan" isännän yöpöytää. Vielä ei ole kommentoinut... :)
Oksissa on sekä urpuja että ihanan suloisia, pieniä käpyjä. Vielä en oo muistanut googlata mikä puu kyseessä; jos vaikka meidänkin pihaan sopisi.
Noille yöpöydille pitäis tehdä jotain. Valkovahaus??










Piti niitä oksia sitten muuallekin laittaa. Harmi, että ainoastaan yhdessä oli runsaasti käpyjä... mutta eikö se luvannut kovaa tuulta? Ehkä mulla käy tuuri ja saan käpyisempiä oksia joku päivä ;)

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Nousukausi (Tuoli 66)

Pieni juttu yhdestä meidän tuoleista.
Tämän yksilön on valmistanut Artek, suunnitellut Alvar Aalto.
Kyseessä Tuoli 66, värinä turkoosi eli Nousukausi -tuoli, joita numeroituna ja erikoisvärisinä valmistettiin tietty erä vuonna 2012.
Meidän tuolimme nro:0695.
Numeroitu erä myyty jo loppuun, mutta ilmeisesti turkoosilla värillä petroolin värisenä (puolison huom.) saa vielä esim. Vepsäläiseltä.





Vanhoja, kehnoja kuvia, mutta kyllä niistä selvän saa mikä tuoli on kyseessä.
Ostimme tuon lapsille perinnöksi - nähtäväksi jää missä kunnossa se on 50 vuoden päästä... ;)

-Jolli